numero_2

KOKO AJAN
KALLIIMPI ELÄMÄ

KOLME KESKEISTÄ ASIAA TÄSTÄ JUTUSTA:

1. Asiantuntijat pitävät sote-uudistuksen tavoittelemia säästöjä mahdottomina, sillä väestö ikääntyy ja uudet hoitomenetelmät ovat kalliita.

2. Suomessa on maksettu myös kalliista hoidoista, kuten uusista lääkkeistä, joiden teho voi olla heikko. Sote-uudistus pakottaa miettimään tarkemmin, mitä hoitoja yhteiskunnan kannattaa maksaa.

3. Digitalisaatio, teoknologia ja uudet lääkkeet tarjoavat myös mahdollisuuksia. Välillä hintaviin hoitoihin kannattaa sijoittaa, koska ne pelastavat ihmishenkiä.

Mikä sotessa on vikana? Kuka saa hoitoa ja kenet on varaa hoitaa? Tämä on Keitos, joka selittää soten taustoja ja vaikutuksia 10 jutun kokonaisuudessa. 

Lue lisää meistä tai palaa etusivulle.

Teksti: Matilda Jokinen
Kuvat: Pinja Naamanka

Terveydenhuolto maksaa Suomelle vuosi vuodelta enemmän. Lääkkeiden ja hoitotekniikoiden paranemisessa piilee ongelma: ihmiset elävät aiempaa pidempään. Pitkä elämä tulee kalliiksi.

Kustannusten kasvu halutaan pysäyttää. Hallituksen puuhaamalla sote-uudistuksella tavoitellaan kolmen miljardin euron säästöjä vuoteen 2029 mennessä. Tavoite on kuitenkin mahdoton saavuttaa pelkkien rakenteellisten muutosten avulla.

Jatkossa joudutaan miettimään nykyistä tarkemmin, kuka hoitoa saa ja milloin. Osa nyt tarjottavasta kalliista hoidoista on turhia. Välillä taas kannattaa sijoittaa hintavaankin teknologiaan, sillä se pelastaa ihmishenkiä tai parantaa elämänlaatua.

Paljon tapahtuu myös jokapäiväisessä työssä. Hoitoketjujen tehostamisella ja digitalisaatiolla voi olla kustannuksiin suurempi vaikutus kuin hallinnollisilla muutoksilla.

Etsimme neljä esimerkkiä, jotka kertovat, miksi terveydenhoidon kustannukset kasvavat ja mitä ratkaisuja ongelmaan on keksitty.

Kallis lääke voi tuoda lyhyen hyödyn

Uusimmat syöpälääkkeet ovat kalliita, mutta eivät läheskään aina tehokkaita.

Lääkettä saavan elämä voi pidentyä kuukausilla. Kuukausien hinta yhteiskunnalle voi olla kymmeniätuhansia euroja.

Kiinanhamsterin munasarjasoluissa valmistetaan yhdistelmä-DNA-tekniikalla nivolumabia. Jyrsijän soluista saadaan biolääkettä, jota käytetään vaikeissa syöpätapauksissa. Apua voi saada leikkaukseen soveltumattoman melanooman, edenneen munuaissyövän ja ei-pienisoluisen keuhkosyövän hoitoon.

Tutkimusten mukaan nivolumabilla lääkityssä munuaissypäpotilasjoukossa keskimääräinen elossaoloaika on noin 5 kuukautta pidempi kuin vertailuhoitoa saaneilla. Sairaalle se on korvaamatonta aikaa: kukapa ei haluaisi käyttää mahdollisuutta?

Hinta on korkeampi kuin vertailuhoidoilla. Yhdeltä hoitokerralta nivolumabi maksaa noin 4 400 euroa, jos potilaana on 80-kiloinen mies. Hoitokertoja toistetaan 2–3 viikon välein. Kyseessä on sairaalalääke, joten erikoissairaanhoito laskuttaa sen kunnalta.

Biolääke

Biolääkkeet sisältävät elävien solujen tuottamaa ainetta, useimmiten valkuaisainetta. Geeniteknologian avulla biologisia lääkkeitä tuotetaan isäntäorganismeissa, kuten bakteereissa, hiivoissa tai nisäkäs- ja hyönteissoluissa. Biologiset lääkkeet ovat täsmälääkkeitä ja vaikuttavat vain tiettyyn rakenteeseen elimistössä.

Joka kolmas suomalainen sairastuu elämänsä aikana syöpään. Lääketeollisuus tuo uusia lääkkeitä jatkuvasti markkinoille. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin Vesa Katajan mukaan uusia markkinoille tulevia syöpälääkkeitä yhdistää se, että ne ovat varmasti aina edeltäjiään kalliimpia.

Hyödyn määrä ei usein vastaa hintaa.

Suurimmalla osalla uusista lääkkeistä ei ole tautia parantavaa vaikutusta, vaan ne ainoastaan hidastavat sen leviämistä tai lievittävät oireita. Toisinaan tutkimuksissa osoitettu elinikää pidentävä vaikutus voi olla vain muutamia päiviä, jos sitäkään. Kataja muistuttaa myös, että lääkkeillä on lisäksi aina haittavaikutuksia, jotka saattavat olla suuriakin. 

”Pahimmillaan potilas voi kuolla kalliin hoidon aiheuttamaan immunologiseen keuhkotulehdukseen. Tämä on katastrofi sekä yhteiskunnalle että hoidettavalle”, Kataja toteaa.

Syöpähoidot ovat mullistuneet viime vuosikymmeninä. Kun vielä 25 vuotta sitten kaikkia rintasyöpätyyppejä hoidettiin samalla tavalla, nyt käytössä on eri rintasyöpätyyppeihin soveltuvia, yksilöllisesti räätälöityjä hoitotekniikoita.

Biolääkkeet ovat kemiallisia lääkkeitä paljon monimutkaisempia ja ne ottavat huomioon tarkempia ihmisen geneettisiä ominaisuuksia ja kyseessä olevan syöpätyypin erikoispiirteitä.

”Ongelmallista on, että potilailla, omaisilla ja joskus jopa hoitohenkilökunnalla on usein liian suuria odotuksia lääkkeiden mahdollisuuksista parantaa.”

Kehitys on parantanut joidenkin syöpien eliniänodotetta huomattavasti. Tällaisia ovat esimerkiksi monet lasten syövät, jotka olivat vielä 30 vuotta sitten yleensä kuolettavia, mutta joista nykyään paranee jopa 80–90 prosenttia sairastuneista.

Valitettavasti uusi syöpälääke ei yleensä tarjoa ihmeparantumista.

”Ongelmallista on, että potilailla, omaisilla ja joskus jopa hoitohenkilökunnalla on usein liian suuria odotuksia lääkkeiden mahdollisuuksista parantaa”, Kataja sanoo.

On tietysti ymmärrettävää, että kuoleva ihminen haluaa kokeilla jokaista mahdollisuutta, vaikka tieteellinen osoitus sen parantavuudesta olisi heikkoa. Elämän lopussa muutamakin viikko tuntuu pitkältä.

Suomalaisessa erikoissairaanhoidossa on tähän asti voitu tarjota kalliita uusia lääkkeitä melko vapaasti. Kunta on maksanut erikoissairaanhoidon kulut, vaikka budjetti olisi paukkunut rikki moneen otteeseen.

Sote-uudistus sulkee rahahanoja. Kun maakunta saa valtiolta tarkan summan erikoissairaanhoitoa varten, kasvaa tarve aiempaa mietitymmille päätöksille.

”On hyvä, että lääkehoitojen hyötyjä joudutaan jatkossa miettimään nykyistä tarkemmin.”

Maakunnalta budjetin ylittämistä ei hyväksytä kevyesti, vaan rangaistuksena voi olla jopa yhdistäminen toisen maakunnan kanssa.

”On hyvä, että lääkehoitojen hyötyjä joudutaan jatkossa miettimään nykyistä tarkemmin. Ei ole kuitenkaan mielekästä tuijottaa vain hintalappua, vaan keskittyä niihin lääkkeisiin, joilla on todellinen hoidollinen hyöty. Näin syntyy sekä inhimillistä että taloudellista säästöä”, Kataja toteaa.

Välillä perinteiset hoidot voivat olla tehokkaimpia. Itseasiassa monesti ne syövät, jotka voidaan parantaa, paranevat jo 50-luvulla käytössä olleilla sytostaattihoidoilla. Ne ovat myös halpoja.

Lääkehoidon kehitys ja yksilöityminen antaa myös toiveita mahdollisista säästöistä tulevaisuudessa. Jos onnistutaan selvittämään ihmisten geeniperimän ja biolääkkeiden yhteensopivuus niin tarkasti, että nähdään ennalta, ketkä mistäkin lääkkeestä tulevat suurimman edun saamaan, hoitopäätösten tekeminen helpottuu.

Biolääkkeet koskevat vielä pieniä ihmisjoukkoja. Nivolumabi kuuluu niihin uusiin lääkkeisiin, jonka hintaa ja tehoa verrattuna muihin lääkkeisiin lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean on jo selvittänyt. Vuonna 2016 valmistuneen arvion mukaan nivolumabi-hoitoon sopivia munuaissyöpäpotilaita on noin 50 vuodessa. Hinta olisi noin 1,2–3,7 miljoonaa euroa.

Summa ei tulevaisuuden kannalta ole pieni. Lääkemenot ovat kasvaneet vuosi vuodelta, ja syöpälääkkeet ovat yksi kalleimmista sairaanhoidon kohteista. Monen hinta on vielä paljon korkeampi kuin nivolumabin.

”Joka kerta hoitoa suunniteltaessa on mietittävä, onko kyseessä lääke, josta potilas todennäköisesti hyötyy ja johon yhteiskunnan siksi kannattaa sijoittaa”, Kataja sanoo.

Tehostaminen toimii

1. Lonkan tekonivelleikkaus on yhteiskunnan unelma: suhteellisen pienellä hinnalla ihmiselle palautuu yleensä hyvä toimintakyky jopa useaksi kymmeneksi vuodeksi.  

2. Yksi lonkan tekonivelleikkaus maksaa 6500–8000 euroa.
 
3. Vuonna 2018 tehdään kolme lonkkaleikkausta samassa ajassa kuin ennen kaksi.

Lonkkaleikkaukset ovat esimerkki hoidoista, joissa hoitoketjujen tehostaminen on onnistunut.

Samassa ajassa, jossa vielä vuosi sitten suoritettiin kaksi lonkan tekonivelen leikkausta, leikataan nyt kolme lonkkaa. Myös sairaalahoidon kesto on lyhentynyt. Kun vielä 2000-luvun alussa potilas vietti osastolla viikon, pääsee hän nyt kotiin noin kahden vuorokauden jälkeen.

Lonkan ja polven tekonivelleikkaukset kuuluvat kustannusvaikuttavuudeltaan kirurgisten hoitomenetelmien parhaimmistoon.

Lonkan tekonivelen leikkaus maksaa noin 6500–8000 euroa. Tällä rahalla onnistutaan yleensä palauttamaan täysi toimintakyky ihmiselle, joka on aiemmin pystynyt kävelemään ehkä vain 50–100 metriä.

 

Kustannusvaikuttavuus

Terveydenhoidon kustannusvaikuttavuutta mitattaessa otetaan huomioon hoidon hinta ja siitä saatavat terveyshyödyt suhteessa vaihtoehtoisiin hoitoihin. Kustannusvaikuttava hoito saa aikaan mahdollisimman hyviä hoitotuloksia mahdollisimman pienellä rahalla.

Tekonivelleikkaukset ovat yleisiä: vuonna 2016 Suomessa tehtiin 9 656 lonkkan ja 12 251 polven tekonivelen ensileikkausta. Jatkossa tekonivelleikkauksia tehdään vuosi vuodelta enemmän, sillä väestö ikääntyy, eikä nivelrikosta johtuvia leikkauksia voida juuri ennaltaehkäistä.

Säästöjä saadaan lyhyiden hoitojaksojen lisäksi esimerkiksi parantuneista leikkausmenetelmistä. Aiempaa pienempi leikkaushaava ja paremmat leikkausmenetelmät takaavat muun muassa sen, että noin 95 prosenttia potilaista ei tarvitse leikkauksen jälkeen punasoluja. Aiemmin verivalmisteita saivat kaikki lonkkaleikkauksessa käyneet. Yhden punasolupussin hinta on 120 euroa.

Lonkan tekonivelleikkauksissa on käytössä useita erilaisia tekonivelmalleja ja nuppikokoja. 29 prosenttia vuonna 2016 lonkkaleikkauksessa käyneistä oli täyttänyt 75 vuotta. Lähde: THL.

Kuopion yliopistollisen sairaalan ylilääkärin Jukka Kettusen mukaan on vaikea kuvitella, että hallinnollisilla muutoksilla saataisiin aikaan yhtä suurta vaikutusta hoidon laatuun ja kustannuksiin, kuin nyt hoitoketjujen parannuksilla on saatu. Lonkan tekonivelleikkaukset noudattavat nyt 2010-luvulla julkaistun ainutlaatuisen oppikirjan ohjeita.

Lonkkaleikkauksen käytäntöjen viilaamisen taustalla eivät ole pääasiallisesti säästösyyt.

Nopea kuntoutus ja lyhyet sairaalajaksot ovat myös potilaan etu. Kun punasoluja ei tarvitse käyttää, on infektioriski alentunut. Paremmat leikkausmenetelmät auttavat potilasta tervehtymään nopeasti ja hyvin. Myös kuntoutus aloitetaan nykyisin mahdollisimman aikasin.

Julkisen terveydenhuollon jonoja usein kauhistellaan, mutta Husin ortopedian osastonlääkärin Sanna Ristolaisen mukaan lonkkaleikkaukseen päästään nyt usein vain 1–2 kuukauden odotuksella. Paljoa lyhyempi jonotusaika ei käytännössä olisi edes mahdollinen, sillä potilas tarvitsee aikaa valmistautuakseen suureen leikkaukseen.

“On herännyt huoli siitä, mitä hoidon laadulle käy, kun hoidettavana on anonyymeja potilaita.”

Hoitoketjun tehostamisessa on myös kääntöpuoli. Potilaan ja leikkaavan lääkärin välinen suhde heikentyy ajoittain kiireen vuoksi, kun yhtä potilasta hoitaa useampi lääkäri.

Ristolaisen mukaan henkilöstön jaksaminen on välillä äärirajoilla, kun samalla porukalla tehdään joinain päivinä yksi kokonainen lonkkaleikkaus enemmän kuin aiemmin.

”Kahvipöytäkeskusteluissa on herännyt huoli siitä, mitä hoidon laadulle käy, kun hoidettavana on anonyymeja potilaita. Myös väsymys voi lisätä välinpitämättömyyttä”, Ristolainen sanoo.

Leikkausrobotit eivät ainakaan vielä ole muuttamassa lonkkaleikkausten rutiineja. Robottien hinnat ovat tällä hetkellä niin kovia, kun tarpeeksi hyviä valmistajia ei ole, ettei niiden ostosta haaveilla.

”Toivon, etteivät leikkausrobotit vielä tule. Välillä tuntuu, että rahaa irtoaa helpommin uuteen teknologiaan kuin esimerkiksi uuteen osaston päivystävään hoitajaan”, Ristolainen toteaa.

Kansantauti digiaikaan

1. Diabeteksen sairaanhoidon kustannukset ovat noin 1,5 miljardia euroa eli 8,8 prosenttia terveydenhuoltomenoista.
 
2. Sijoittamalla ennaltaehkäisyyn voidaan säästää erikoissairaanhoidosta.
 
3. Digitalisaatio ja uudet sensorit voivat parantaa ennaltaehkäisevää diabeteshoitoa.

Verensokeriskannerin avulla diabeetikko voi seurata veriarvojaan rei’ittämättä sormenpäitään.
Skanneri mittaa verensokerin olkavarren takaosaan kiinnitettävän sensorin avulla.

Erilaisia verensokeria mittaavia sensoreita on ollut käytössä jo 20 vuotta. Käyttö on yleistynyt viime vuosina aiempaa edullisempien ja helppokäyttöisempien skannereiden myötä.

Sensorit keräävät jatkuvaa tietoa verensokerin muutoksista. Kun aiemmin verensokeri on tiedetty vain mittaushetkiltä, nyt on mahdollista saada ylös koko vuorokauden kaikki verensokeriarvot. Näin esimerkiksi verensokerin epätavallisista muutoksista saadaan tarkempi käsitys.

Diabeetesliiton saaman palautteen mukaan on paljon diabeetikkoja, jotka haaveilevat sensorista, mutteivat ole sellaista julkisesta terveydenhuollosta saaneet. Sensoreiden saatavuutta rajoittaa kustannusten lisäksi se, että verensokeriskannerien valmistajalla on ollut ongelmia vastata laitteen kasvaneeseen kysyyntään. 

Tähän asti kaikkia diabeetikkoja on hoidettu suunnilleen samalla tavalla. 85 prosenttia diabeetikoista ei kuitenkaan tarvitsisi jatkuvia lääkärikäyntejä, vaan hyötyisi digitaalisista palveluista. Sensoreiden lisäksi apua saa muun muassa nettisovelluksista, jotka antavat tukea pienissä käytännönasioissa.

Esimerkiksi antibioottikuurin aloittaessaan diabeetikko saisi sovellukselta tiedon, miten lääkitys vaikuttaa diabetekseen ja verensokeriin.

”Meille lääkäreille on tullut jopa yllätyksenä, etteivät ihmiset oikeasti edes halua lääkäriin. Sen sijaan tilannetietoja terveydestään diabeetikot kuulevat mielellään”, Taysin endokrinologian osastonylilääkäri Saara Metso toteaa.

Metso muistuttaa, ettei hoidon digitalisaatiossa ole kyse vain sensoreista. Keskeistä on tiedon yhteen kerääminen. Tähän asti diabeteshoito on ollut levällään.

Saadakseen tarvittavan hoidon diabeetikko joutuu ravaamaan lukuisilla terveydenhuollon ammattilaisilla haavakeskuksesta silmänpohjakuvauksiin ja munuaislääkäriltä diabeteshoitajalle. Tieto eri terveydenhoidon ammattilaisten ja palveluntuottajien välillä ei kulje. Lisäksi omaseurannasta saadut luvut ovat erillään muistikirjassa tai pilvipalveluissa.

”Kun muu maailma elää 2010-luvun digiaikaa, on terveydenhoitoalalla monissa käytänteissä oltu pitkään 80-luvulla.”

Lääkärin vastaanotolla suurin osa ajasta kuluu tietojen yhteen keräämiseen, jotta lääkäri pääsee muodostamaan kokonaiskuvan potilaan tilasta. Tämä on pois potilaan tukemisesta.

”Kun muu maailma elää 2010-luvun digiaikaa, on terveydenhoitoalalla monissa käytänteissä oltu pitkään 80-luvulla. Tulevaisuuden tavoitteena on kuitenkin saada kaikista diabeetikoista terveydenhuollossa kerätty tieto ja potilaan omaseurannastaan tuottama tieto yhdistettyä”, Metso sanoo.

Vielä tähän ei ole päästy.

Pirstaleisen tiedon kerääminen yhteiseen paikkaan auttaa tunnistamaan nopeasti ne potilaat, jotka eniten hoitoa tarvitsevat. Samalla helpottuu kullekin diabeetikolle parhaiten sopivien hoitomenetelmien arviointi. Kaikille sensorit eivät sovi, vaan joku voi tarvita sopeutumiskurssia tai uusia lääkkeitä.

Sensorin saamiseksi diabeetikon tulee vastata kysymyksiin, joilla kartoitetaan sekä terveyden tilaa että valmiutta ja halukkuutta sitoutua opettelemaan laitteen käyttöä niin, että siitä saadaan paras mahdollinen hyöty. 

Koska sensoreita ei voida vielä tarjota kaikille etusijalla ovat olleet lapset, nuoret ja insuliinipuutosdiabetesta sairastavat.

Lääkäriseura Duodecimin mukaan insuliinipuutosdiabeteksen hoitotulokset eivät Suomessa tällä hetkellä vastaa tekniikan antamia mahdollisuuksia.  Moni diabeetikko jää yhä ilman julkisen terveydenhuollon kustantamaa sensoria, vaikka Käypä hoito                      -suosituksen mukaan hyötyisi siitä.

Sensoreiden saatavuus vaihtelee paikkakunnittain, eivätkä kaikki Suomen diabeetikot ole tasa-arvoisessa asemassa. Metso toivoo sote-uudistuksen parantavan potilaiden yhdenvertaisuutta niin, ettei asuinpaikka enää vaikuta siihen, saako diabeetikko tarvitsemansa apuvälineen.

Jos hoito saadaan tekniikan avulla kohdistettua niille, jotka sitä tarvitsevat, säästö voi olla iso, sillä kyseessä on yleinen kansantauti.

Diabetesliiton vuonna 2011 teettämän selvityksen mukaan diabeteksen aiheuttamat sairaanhoidon kustannukset ovat noin 1,5 miljardia euroa, eli 8,8 prosenttia terveydenhuoltomenoista. Ykköstyypin diabeteksen hoito yhdelle ihmiselle maksaa vuodessa noin 4800 euroa ja kakkostyypin 3800 euroa.

Luvuista puuttuvat esimerkiksi omahoitovälineiden kustannukset, kuntoutuksen ja perusterveydenhuollon kustannukset, joten todellisuudessa rahaa kuluu vielä enemmän.

Suurin osa sairaanhoidon kuluista johtuu diabeteksen aiheuttamien lisäsairauksien hoidosta. Siksi nyt pyritään ehkäisemään lisäsairauksien kehittymistä. 

Sensoreiden ostaminen on aluksi kallista. Sensorityypistä riippuen vuosikustannukset ovat 10–30-kertaiset verrattuna tavalliseen verensokerinmittaukseen.

Sopivalla sensorilla voidaan kuitenkin vähentää komplikaatioita, jotka vaativat erikoissairaanhoitoa. Myös diabeetikoiden arki paranee, kun hoitoihin tulee joustoa.

Kuvantamisen kustannukset kasvavat

1. Tavallisista röntgenkuvista on siirrytty kalliimpiin kuvausmenetelmiin.
 
2. Kustannukset kasvavat, vaikka turhista kuvauksista on luovuttu.
 
3. Diagnostiikka paranee, ja esimerkiksi syöpiä kuvataan yhä aiemmassa vaiheessa.

Kuvantamislaitteilla ei enää ainoastaan oteta kuvia murtuneista luista ja kasvaimista. Toimenpideradiologialla tehdään isoja toimenpiteitä esimerkiksi verisuoniin ja sappiteihin ilman, että suuri leikkaushaava on välttämätön.

Kuvantaminen on esimerkki siitä, että terveysmenot kasvavat, kun hoidot paranevat. Taysin radiologian vastuualuejohtajan Irina Rinta-Kiikan mukaan tavallisista röntgenkuvista ollaan siirtymässä raskaamman kaluston kuvantamiseen kuten toimenpideradiologiaan, tietokonetomografiaan ja magneettikuvaukseen.

Magneettikuvauksessa ei käytetä röntgensäteilyä, mutta toimenpide kestää 30–90 minuuttia, kun tietokonotomografiassa menee vain minuutteja.

Vaikka turhia röntgenkuvia otetaan koko ajan vähemmän, ei säästöjä kokonaiskustannuksiin synny, sillä kuvantamista osataan hyödyntää uusiin tarkoituksiin. Murtunutta häntäluuta ja muita murtumia, joiden hoitoon kuvantaminen ei vaikuta, ei enää suotta kuvata. Sen sijaan esimerkiksi aivoinfarktin tukoksia poistetaan mekaanisesti toimenpideradiologialla.

Syöpätautien diagnostiikan paranemista on puolestaan lisännyt tietokonetomografian ja magneettikuvausten käyttö. Syöpäpotilaat myös elävät aiempaa pidempään sellaisenkin syövän kanssa, jota ei voida leikata kokonaan pois. Tällöin hoidon tehokkuutta seurataan kontrollikuvauksissa.

”Hintojen nousu ei ole pelkästään paha asia. Esimerkiksi toimenpideradiologian puolella on paljon hengen pelastavia hoitoja”, Rinta-Kiikka sanoo.

Pitkä elämä maksaa lyhyttä enemmän

Nousevista terveydenhoidon kustannuksista puhutaan usein pahana asiana, joka on pakko saada hallintaan. Käytännössä on kuitenkin kyse siitä, että hoidot paranevat ja ihmiset elävät pidempään kuin ennen.

Eniten kustannuksia nostavat väestön ikääntyminen, palkkojen nousu ja uudet, aiempaa kalliimmat hoitotekniikat. Esimerkiksi hi-virus tai syöpä eivät enää välttämättä tarkoita kuolemantuomiota. Niiden hoito sen sijaan on kallista ja pitkäkestoista, joskus jopa loppuelämän mittaista.

Keskusteluun nousee usein eettisiä kysymyksiä siitä, kuinka kalliita hoitoja ihminen ansaitsee yhteiskunnan varoin. Onko oikein käyttää satojatuhansia euroja yhden syöpäpotilaan viimeiseen elinvuoteen, jos samalla summalla saisi aikaan merkittäviä tuloksia muilla hoitoaloilla? Miten kaksi eri erikoissairaanhoidon alaa arvotetaan keskenään? Mikä on elinvuoden hinta?

Hoidosta saatavaa hyötyä eli hoidon kustannusvaikuttavuutta on pyritty laskemaan muun muassa laatupainotteisen elinvuoden avulla.

Englannissa on kokeiltu asettaa laatupainotteiselle elinvuodelle käytännössä konkreettinen hinta: 30 000 puntaa eli noin 34 300 euroa.

Laatupainotteista elinvuotta on arvosteltu epätasa-arvoiseksi hoitojen hyödyn mittariksi, joka suosii nuoria ja perusterveitä ihmisiä. EU:n komission rahoittaman tutkimuksen mukaan laatupainotteinen elinvuosi ei ota tarpeeksi hyvin huomioon ihmisten yksilöllisiä tilanteita.

Moni voi kokea elämänsä mielekkääksi alentuneesta toimintakyvystä huolimatta.

Laatupainotteinen elinvuosi

Laatupainotteinen elinvuosi tulee englanninkielisestä käsitteestä Quality adjusted life year, eli QALY. Yksi laatupainotteinen elinvuosi on vuosi, jonka ajan ihminen on täysin terve. Toimintakykyyn vaikuttavien sairauksien tai vammojen kanssa eletyt vuodet ovat alle yhden laatupainotteisen elinvuoden mittaisia.

Kun vastuu päätöksistä kaatuu yksittäisille lääkäreille, kalliita hoitoja on tähän asti päädytty antamaan melko helposti.

Suomessa ei ole käytössä hintakattoa lääkehoidoille. Kun vastuu päätöksistä kaatuu yksittäisille lääkäreille, kalliita hoitoja on tähän asti päädytty antamaan melko helposti. Nyt ammattilaiset kaipaavat yhdenmukaisia, aiempaa tarkempia ohjeita, jotta samassa tilanteessa olevat potilaat saisivat samaa hoitoa ympäri Suomen. Mitä enemmän uusia kalliita hoitoja tulee markkinoille sitä tärkeämmäksi yhteiset säännöt muodostuvat.

“Hoitopäätösten perusteista on keskusteltava julkisesti. Muuten on riskinä, että yksittäisten hoitopäätösten lopputulos vaihtelee, jolloin yhdenvertaisuus ei toteudu.”, terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston erityisasiantuntija Reima Palonen sanoo. 

Julkisen terveydenhoidon kustannusten kurissa pitämiseksi tehdään koko ajan toimenpiteitä. Hoitoketjuja sujuvoitetaan, hoidon mielekkyyttä pohditaan ja turhista hoidoista pyritään eroon. On myös potilaan etu välttyä hyödyttömiltä hoidoilta, jotka eivät paranna elämänlaatua tai pidennä elämää.

Tehostamisella saadaan kuitenkaan tuskin aikaan 3 miljardin säästöjä, mikäli ihmisten eliniänodote pitenee ja sairauksiin löytyy yhä uusia parannuskeinoja.

Vaikeat ratkaisut eivät lopu.

Lähteet

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135941/Tr02_18.pdf?sequence=5&isAllowed=y

Amos Pasternack (2016) Lääkehoidon priorisoinnissa lääkärin etiikkaa koetellaan. Sic! Lääketietoa Fimeasta 1/2016.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea (2016) Nivolumabi edenneen munuaissyövän hoidossa. Fimea kehittää, arvioi ja informoi -julkaisusarja 5/2016.

Ruokoniemi & Tenhunen (2015) Uutta lääkkeistä: Nivolumabi. Sic! Lääketietoa Fimeasta 3/2015.

Juttua varten on haastateltu myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arviontijohtajaa Pekka Rissasta, terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston pääsihteeriä Taina Mäntyrantaa, Tampereen yliopistollisen sairaalan laskentapäällikköä Mikko Hannolaa sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ortopedian osaston ylilääkäriä Mikko Rantasaloa ja Diabetesliiton ylilääkäriä Pirjo Ilanne-Parikkaa.

Keitoksen 9 juttua katsovat sote-otsikoiden taakse. Keitos on tehty Tampereen yliopistossa, journalistiikan opetuksessa.

LUE SEURAAVAKSI:

KAUAN KOTONA

Miten vanhustenhoito muuttuu?

TOISET OVAT JONOSSA

Saako jokainen suomalainen yhtä hyvää hoitoa?

ITSEPÄHÄN VALITSIT

Ovatko väärät terveysvalinnat ihmisen oma syy?

MASENNUS, AHDISTUS, NUORUUS

Miksi nuoret voivat huonosti?